perjantai 8. maaliskuuta 2013

Raitoja raitoja raitoja...

Olen väsäillyt itselleni raitapaitoja. Kaikki lähti siitä kun Michas Stoffecken paketista tuli kivoja raitatrikoita, joiden värit olivat sellaisia että sopivat paremmin minulle itselleni kuin lapselle. Ensimmäinen paita oli kiva jonkun aikaa, kunnes huomasin että kerran esipesty interlock jatkoi vaan kutistumistaan seuraavissakin pesuissa, lopulta paita näytti tältä:

Ei hyvä. Ainoa ratkaisu minkä keksin oli laittaa vähän resoria joka puolelle. Kanttasin siis levähtäneen kaula-aukon, lisäsin hihoihin kunnon resorit, samoin helmaan. Nyt tätä voi taas käyttää jopa ihmisten ilmoilla.

Toisessa paidassa alkoi olla vähän samoja oireita joten tein samat temput, lukuunottamatta helmaresoria.

 Kolmanteen paitaan tein niiiiiiin pitkät hihat ja helman että varmasti riittää. No nyt muutaman pesun jälkeen on ihan sopivat.


Yhden raitatunikan tein vielä velourista. Värit olivat minun mieleen, violetia ja vihreää, mutta on niin pientä raitaa ettei oikein erotu nuo ihanat värit. Mutta ihan hyvä tunika arkikäyttöön. Kaikki kankaat ovat siis Michas Stoffeckelta, musta resori Sampsukasta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti